28 April 2010

Delicious Custard! ♥

Olen hyvin, hyvin, hyvin onnellinen. Ja köyhä. Ja totaalisen rakastunut.

27 April 2010

Silver keys & satin

Avainten suhteen minulla on vain yksi sääntö: niitä ei voi koskaan olla liikaa! Rakastan avaimia, niiden visuaalista muotoa ja symboliikkaa, ja tapanani onkin haalia niitä kirpputoreilta ja muista aarreluolista. Kaikki tuttuni taitavat tietää tämän obsessioni, avaimet ovat kaikkialla, jopa tatuoituna käteeni. Pienempiä ja siroimpia kokoelmani asukkeja käytän myös kaulakoruina, mutta korviksia vailla olen ollut jo kauan aikaa. Päätin siis tuunata korut itse, sopivaksi uhriksi löysin KappAhlista kaamean ruman käsikorun, josta kuitenkin roikkui kaunis lukko ja avain. Koristeiden uusi elämä näyttää tältä:




Korviksille tuli korkeintaan pari euroa lopullista hintaa, ja väkrääminen parantaa mielialaa kummasti. Mieliala koheni huomattavasti myös repiessäni kotiin saapuneen paketin auki! Tiia Vanhatapio on ehdoton suosikkini ja kauniiden vaateluomusten kuningatar, rakastan sitä kuinka hänen vaatteissaan vanhojen aikakausien glamour ja moderni ote yhdistyvät. Ikuisella toivelistallani onkin Vanhatapion mekoista yksi jos toinenkin. Rahaa moisten luomusten toteuttamiseen ei opiskelijalla vielä ole, mutta ainahan saa unelmoida sykähdyttävän upeista cocktail-mekoista ja silkkisten kankaiden painosta iholla. Sillä aikaa tyydytin Vanhatapio-janoani Mamie clutch-bagilla, jonka sain vain muutamilla euroilla huutokaupasta. Näitä sai joskus tilaajalahjaksi jostain, joku myi sen nyt todella huokealla hinnalla ja minä nappasin onnellisena talteen ^^ Satiini tuntuu ihanalta ja vuorena on herkullisen pinkkiä kangasta, todella suloinen laukku iltamenoihin!


21 April 2010

If you drink much from a bottle marked "poison", it is almost certain to disagree with you, sooner or later.

Ihmisen tulisi suoda itselleen pieniä yllätyspaketteja silloin tällöin, ihan vaikka oman mielenterveytensä säilymisen vuoksi. Kääröt ja muut pienet herkut piristävät mieltä uskomattoman paljon, oli ihminen materialisti tai ei. Uuvuttavan, nuhjuisen päivän jälkeen kotiin tallustellessa on kuplivan ihanaa nähdä pöydällä pieni postipaketti, jonka sisältä paljastuu näin kaunis rasia:


Ja rasian sisältä vielä tällainen kaunokainen!:


Ihastuin tuohon Drink Me-pleksikoruun jo aikaa sitten, mutta vihdoin sain tilattua sen Etsysta omiin kokoelmiini. Ihmemaa-aihe, viivapiirros ja Swarovskin syvänpunainen kristallisydän yhdistettynä rintakorun muotoon, en voinut vastustaa  

Kirpputorikin tarjosi pari uutta löytöä, vanhojen henkseleiden lisäksi löysin tuon pilkullisen paitapuseron, jonka pussihihoihin lankesin täysin. Vaatekaapissani taitaa olla nyt korkea pilkkukuume, uskon oireilevani vakavasti jos pilkkusukkisten tuotanto joskus loppuu, ajatuskin karmaisee! Olen addikti.

16 April 2010

You call it graveyard (I call it home)

Sain tänään soiton, joka toi hymyn sateenpieksemälle naamalleni ja pyyhkäisi elokuun rahahuolet mennessään. Yllätyin oikeasti kun sain sittenkin kesätöitä paikasta, jossa olen huhkinut jo kolme viimeisintä kesää, sillä ovien piti olla jo suljettu sen työpaikan kohdalta, näin minulle ainakin viime vuonna sanottiin. Vanhan kotipaikkakuntani luutarhan kukkaset ja oravat, here I come!


 Tuollaisille hautausmaille kun joskus pääsisi töihin, ah onnea! (Kuvat: Frankenweenie & NBC)


Mielestäni hautausmaalla työskentely on miellyttävää puuhaa moneen muuhun kesätyöhön verrattuna. Tuntuu hyvältä kunnioittaa ja pitää huolta vainajien leposijoista ja työskennellessä rauhaisessa ulkoilmassa, nautin myös työn fyysisyydestä sillä se antaa paljon aikaa omien juttujen mietiskelyyn. Asiakkaat eivät koskaan valita ja musiikkiakin saan kuunnella työaikana, se helpottaa työskentelyä huomattavasti. Joskus voi tosin tehdä hyvin yllättäviäkin löytöjä, kerran kukkapenkin uumenista pilkahti pala pääkalloa :o

8 April 2010

Happy Phantom

Onnenmurusia on ollut tällä viikolla mm.:

 
♥ Hatut, harsot ja verkot

♥ Uusi alustyllihame, jonka pöyhkeys saa kaikki kellohameeni kilisemään onnesta. Olen etsinyt sopivaa helmanpöyhentäjää jo pitemmän aikaa, ebay riensi tässäkin ongelmassa apuun ja juuri sopiva (ja hurjan edullinen) ihanuus tupsahti pulleassa paketissa kotiini pari päivää sitten. Petticoats


♥ Uusi mekkonen, jonka soin itselleni palkinnoksi työharjoitteluprojektin loppumisen vuoksi. Mekko on Hell Bunnyn musta kaunotar, jota olen jo aikani ebaysta himoinnut mutten ole aiemmin kehdannut surullisen tilini saldoa laihentaa. Olen hankintaan hirmu onnellinen, tässä viipotan vielä monet lämpimät kesäillat ja pyöräretket helmat hulmuten!


♥ Oudon syksyinen fiilis. Ainoa asia joka nyt tuntuu poikkeavan syksystä on kevään pölyisä, mutainen aromi. Alastomat puut, sateet ja kynttilöiden polttelu joka ilta saa syksyn tunnelmat pintaan, tekee mieli vaan juoda punkkua ja kuunnella Curea (se taitaa kyllä olla pysyvä olotila..)

♥ Kevät alkaa vähitellen olla niin pitkällä että sukkanauhavyöt, saumasukat, pitsihanskat ja korkkarit voi kaivaa kaapista, se tekee minut hurjan onnelliseksi! Ostin jo pari uutta ihanuutta kokoelmiini, tuossa alushousut+sukkanauhavyö-yhdistelmässä on onneksi metalliset pidikkeet, inhoan niitä muoviräpellyksiä.


♥ Mielenkiintoiset kesäkurssit. En saanut töitä mistään, mutta kurssien vuoksi asia ei paina mieltä. Tänä kesänä en hikoile luutarhalla kummituksia jahtaamassa kuten edellisinä vuosina, vaan piirtelen sarjakuvia, painan monotypiaa ja kuvitan runokirjaa. Rahat tulee olemaan vähissä mutta sielu kukkii!

♥ Tällä hetkellä koulussa on Flash-animaatiokurssi, ja olen siitä ihan lapsellisen iloinen! :) Ohjelma on epäloogisuuksien kehto, eli hermot menee välillä animaation kummallisiin kiemuroihin mutta niin kauan kun intoa löytyy, homma tuntuu soljuvan onnellisesti. Olen nyt jo oppinut vaikka mitä, jännää odottaa mitä kurssi vielä pitää sisällään!

♥ Tajusin että Facebookin kielen voi vaihtaa merirosvoksi, ja tämä on piristänyt viimepäiviä enemmän kuin luulinkaan, eli paljon. Yaharrr!

♥ Ajattelin aloittaa japanin opiskelun uudelleen. Opiskelin japania opistotasolla koko lukion ajan ja sen jälkeen itsenäisesti, mutta nyt opiskelu on ollut tauolla liian kauan ja rakenteet alkavat rapistua. Japanin vanha kulttuuri, kieli ja mystiikka pitävät minua otteessaan, hassua että populääripuolesta en ole niin kiinnostunut.

♥ TORI AMOS TULEE SUOMEEN! Olen odottanut punatukkaisen jumalattaren keikkaa jo aivan liian kauan, muutama vuosi takaperin en päässyt keikalle työni takia, se vain ei ollut mahdollista :( Itkin pettymyksestä ja lupasin itselleni että menen heti jos Tori vielä täälläpäin keikkailee, nyt varasin liput heti kun kuulin asiasta (Kiitos hurjasti ravenwaves, ilman postaustasi olisin saattanut missata koko uutisen)


♥ Blogillani on jo 60 lukijaa bloggerin kautta, oih ihanaa ja hui kauhistus! Kiitokset kaikille murusille lukemisesta, olette ihania

5 April 2010

Candy Apple Hearts

Mystinen herra pääsiäispupu katosi ulottuviltani tänäkin vuonna, joten jännittävät tapahtumat taisivat jäädä kaninkolossa seikkailun sijasta kotiseuduilla lokoiluun ja elokuvien ahmintaan. Suklaamunaakaan en tänä vuonna löytänyt kodin koloista, vaan jotain paljon makeampaa..! Karkeista ihanin löytyi nimittäin äidin kenkäkaapin kätköistä:


Herkkukaunotarten kanssa kopsuttelin kotona pariinkin otteeseen (aika ekstaasisessa olotilassa), niin hyviltä ne tuntui ja näytti. Oman (tosin aivan erilaisen) parin hankinta on kovien säästötoimenpiteiden takana, mutta ehkä voin onnistun jo pian, muiden houkutusten välttäminen on vaan niin vaikeaa! Sillä välin voin aina käydä kahisuttamassa äidin ihanuuksien silkkisiä käärepapereita ja solmia sydämellisiä herkkunauhoja kenkien sileää kiiltonahkaa sivellen. Kuulostaa rakkaussuhteelta, mutta sitä se juuri kenkien kanssa onkin.

Tänään matkustin takaisin pöllötorniimme Joensuun keskustaan vintagematkalaukkuni täyteen pakattuna, monet rakkaat lastenkirjat ja kyntteliköt otin kotoa mukaani, sekä parit sulkaiset koristeet, joista syntyy pian fascinatoreita. Niistä kuvaa sitten myöhemmin, nyt keskityn loman viimeisiin rippeisiin ja uusien ihanien kynttilöiden poltteluun :)